sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

McCallum's Sweet Scottish Stout 4,1%


Sairilan Olutseuran maisteluun aina silloin tällöin eksyy ulkomaalaisia oluita, vaikka useimmin kurkkuun kaatuu suomalaista laatuolutta. Tällä kertaa lasiin kaatui ilmeisesti Skotlannin suurimman panimon Belhaven Breweryn McCallum's Sweet Scottish Stout 4,1%. Liekkö avausmekanismissa ollut  kapseli, mikä sai aikaan jonkunlaisen kuohumis/sekoittumis reaktion tölkin sisällä.

Olut kaatui lasiin todella kauniisti kermaisen rusehtavana vaahtona, joka hiljalleen painui ja vetäytyi jättäen äärimmäisen herkullisen ja kutsuvan vaahtokukkasen. Näitä skottioluita vaahtokukkasineen juodessa pitäisi aina olla tuuheat viikset joihin vaahto tarttuisi komeasti ensi huikalla. Valitettavasti maistajalla ei ollut kyseisiä viiksiä ja olutkin hieman jää vaisuksi kauniin vaahdon jälkeen. Toisaalta olut on kevyt stout ja makea, joten siinä luokassaan ihan onnistunut ja juuri sitä mitä luvattiinkin, keveyttä ja makeutta. Itse kuitenkin enemmän pidän niistä oikeista stouteista. Ei kuitenkaan mikään pettymys, vaan ihan ok olunen.